KUOPION SALONKIORKESTERIN HISTORIIKKI




Kuvassa vasemmalta: Tapio Myöhönen, alttoviulu, Mauri Kanervo, klarinetti, Antti Meurman, viulu, Kalevi Tikkala, kontrabasso, Timo Törmä, sello, Olavi Salo, piano ja Herbert Lindholm, huilu.
Tämä on ensimmäinen kuva Kuopion Salonkiorkesterista perustamissyksynä 1986. Ensimmäinen keikka oli  16.10. 1986 Musiikkikeskuksella.


Kuopion salonkiorkesterin perustaminen  vuonna 1986 tuli mahdolliseksi, kun Tapio Myöhäselle tarjoutui vuotta aikaisemmin tilaisuus hankkia haltuunsa nuottimateriaalia salonkiorkesteria varten Kuopiossa silloin asuneelta muusikkolegendalta, Klaus Salmelta.
Salonkiorkesteri perustettiin ylläpitämään salonkiorkesteriperinnettä, jonka on katsottu alkaneen jo 1700-luvun lopulla lähinnä wieniläisporvarien kahviloista ja viinituvista. Myöhemmin salonkiorkesterien ohjelmistosta on tullut hyvin laaja-alaista koostuen potpureista ja ooppera- ja operettimusiikista sinfoniseen musiikkiin.

Orkesteri muodostui Kuopion konservatorion opettajista ja sen kokoonpano alkuvaiheessa oli seuraava:                
Olavi Salo, piano,
Antti Meurman, viulu
Tapio Myöhänen, viulu ja alttoviulu
Timo Törmä, sello
Jarmo Hiekkala, kontrabasso
Herbert Lindholm, huilu
Mauri Kanervo, klarinetti

Salonkiorkesterin huilisti Herbert Lindholm erosi yhdistyksestä 1992 ja halusi keskittyä opetustyöhön ja säveltämiseen. Hänen tilalleen tuli Joensuun konservatorion apulaisrehtorina toimiva huilisti Tapio Hurri.Hän olikin monta vuotta orkesterissa kunnes hän loukkansi sormensa onnettomuudessa niin, että joutui keskeyttämään huilunsoiton pitkäksi aikaa. Tapio muutti myöhemmin Hämeenlinnaan musiikkiopiston rehtoriksi. Hurrin tilalle tuli  huilistiksi ja yhdistyksen jäseneksi Elina Savolainen (myöhemmin Tyni). Elina opiskeli tuohon aikaan Kuopion konservatoriossa Herbertin oppilaana. Myöhemmin hän pääsi Sibelius Akatemiaan Helsinkiin ja muutti pois Kuopiosta. Elina kuitenkin jatkoi joukossamme vielä pitkään ja erosi vasta vuonna 2005. Tuolloin saatiin Herbert takaisin orkesteriin.



Kuopion Salonkiorkesteri vuonna 1988

Vuonna  1992 Kuopion Salonkiorkesteria kohtasi raskas isku, kun sen pianisti Olavi Salo menehtyi vaikeaan sairauteen. Ollin sairaus alkoi ilmetä marraskuussa 1991 salonkiorkesterin tehdessä Yleisradiolle kantanauhoitusta suomalaisesta salonkimusiikista Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalissa.  Tuolloin Olli kertoi, että hänen sormensa eivät enää totelleet. Siitä alkoi Ollin sairaus pahentua ja hän kuoli vain puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 1992.
Olavi Salon jälkeen pianistiksi valittiin Heikki Ritvanen, joka on siitä alkaen toiminut ansiokkaasti orkesterin pianistina.
Salonkiorkesteri oli siis alun perin ikään kuin osa Kuopion konservatoriota, joten esimerkiksi harjoitukset voitiin järjestää konservatorion tiloissa ilman korvausta. Tämä ”kuitattiin” sitten esiintymisillä konservatorion eri juhlatilaisuuksissa.
Ensimmäiset vuodet toimittiin ”villinä” yhteisönä mutta vuonna 1992 syksyllä perustettiin Kuopion Salonkiorkesteriyhdistys ry. Puheenjohtajana on alusta alkaen toiminut Mauri Kanervo ja sihteerinä Antti Meurman. Yhdistyksen perustaminen mahdollisti varojen keräämisen orkesterin tulevia konserttimatkoja varten. Yhdistyksen perustaminen tarkoitti myös luonnollisesti sitä, että soittajille toiminta oli enemmän harrastustoimintaa, josta ei makseta palkkioita.
Kuopion salonkiorkesterin vakituisena solistina on ollut orkesterin alusta lähtien oopperalaulaja Pertti Rusanen. Kuluneiden vuosien aikana konserttien vokaalisolisteina ovat olleet oopperalaulajat Jorma Hynninen, Jaakko Ryhänen, Soile Isokoski, Maija Lokka,  Johanna Rusanen, Ville Rusanen, Jyrki Anttila, Gabriel Suovanen, Olavi Hautsalo, Anitta Ranta, Paula Etelävuori, Sirkku Wahlroos, Harri Kaitila,  Taru Valjakka, Anna-Kristiina Kaappola ja Nadia Kurem.  Kevyemmän klassisen musiikin solisteina ovat olleet mm. Tamara Lund ja Alexandru Ionitza ja Eero Hämäläinen.
Instrumentaalisina solisteina ovat olleet konserteissa Antti Meurman, Timo Törmä ja Mauri Kanervo.

Kotimainen toiminta

Kuluneiden vuosien aikana orkesteri on konsertoinut säännöllisesti ja esiintynyt eri tilaisuuksissa kotimaassa Helsingistä Kittilään lukuisia kertoja. Monia kommelluksia on myös osunut tielle. Antti Meurman muistelee: ”Nolona muistona kerron erään tilanteen, joka sattui konsertoidessamme Helsingin Katajanokan ravintolassa. Kyseessä oli Pohjoismaiden Hammaslääkäreiden kongressin gaalaillallinen. Olin lupautunut esittelemään soittajat englannin kielellä ja aloittaessani esittelyn olin varmaan niin jännittynyt, etten muistanut vieressäni soittavan Tapio Myöhäsen nimeä. Siinä sitten hetken tuskailin ja mietin kuumeisesti kunnes Tapsa kuiskasi minulle: Myöhänen. Tämä laukaisi tilanteen ja pystyin ongelmitta jatkamaan esittelyä”.

”Varsinkin ensimmäisten kymmenen vuoden aikana salonkiorkesteri konsertoi ja esiintyi valtavasti erilaisissa tilaisuuksissa ja paikoissa. Mieleen on jäänyt mm. konsertit Jorma Hynnisen kanssa monissa Itä-Suomen kirkoissa Merikanto-ohjelmalla sekä konsertit Tamara Lundin ja Alexandru Ionitzan kanssa Iisalmessa Ylä-Savon Säästöpankin juhlissa ja Tamara Lundin kanssa Kuopion ensimmäisillä Viinijuhlilla satamassa,” muistelee Antti Meurman.
Kuopion salonkiorkesteri teki vuonna 1998 levyn nimeltä ”Elämälle”.  Levyllä ovat solisteina Johanna Rusanen, Jyrki Anttila ja Pertti Rusanen.
Yhteistyökumppaneita kuluneina vuosina on orkesterilla ollut useita, joista mainittakoon mm. Merikosken kuntoutus ja tutkimuslaitos ja Kuopion konservatorion naistoimikunta.

 

Ulkomainen toiminta

Konserttimatkoja ulkomaille orkesteri on tehnyt mm. Sveitsiin vuonna 1992. Siellä orkesteri esiintyi Suomi 75 vuotta juhlallisuuksissa Solothurnissa, missä orkesterilla oli useita esiintymisiä, solisteina Soile Isokoski ja Pertti Rusanen.
Sen jälkeen orkesteri matkusti Sveitsin läntiseen osaan, missä orkesterilla oli konsertti lähellä St. Gallenin kaupunkia olevassa Speicherschwendissä. Salonkiorkesterin mukana on ollut monilla matkoilla puolisoja sekä soittajien lapsia. Sveitsin matkalla oli lapsista mukana Kanervon Juho ja Meurmanin Tuomas. Tuomas, joka on aina ollut vilkas lapsi, piti nytkin bussissa usein showta pystyssä ja silloin hänet nimettiin ”salonkiorkesterin matkaradioksi”.
Viipurin linnassa salonkiorkesterilla oli konsertti vuonna 1995. Viipurin matkan idea lähti Kuopion Taiteilijaseuran taholta, kun Antti Meurman, joka toimi tuolloin seuran puheenjohtajana, ehdotti yhteistä kulttuurimatkaa Viipuriin.
Matkan yhtenä aiheena konsertin lisäksi oli professori Otto-Iivari Meurmanin Viipurin aikaa kuvaava näyttely Viipurin linnassa. Meurman toimi Viipurin asemakaava-arkkitehtinä ennen sotaa 1900 – luvun alkupuolella. Matkustimme bussilla Kuopiosta. Mukana oli sekä salonkiorkesterin väkeä että Taiteilijaseuran jäseniä. Oppaaksi Viipuriin lähti Antin isä Kalle Meurman, joka on asunut ja käynyt koulunsa Viipurissa. Salonkiorkesteri konsertoi Viipurin linnassa ja väliajalla yleisö saattoi tutustua näyttelyyn. Hauskana muistona konsertista on se, että linnan pianosta puuttui yksi jalka. Piano keikkui niin paljon, ettei sillä voinut soittaa ennen kuin jotakin tukea laitettiin puuttuvan jalan tilalle.
Seuravana vuonna orkesteri teki yhteisen konserttimatkan mieskuoro Kuopio-Kvartetin kanssa Ranskaan, Nancyyn, missä orkesteri konsertoi sekä yhteiskonsertissa että yksin. Seuraavana vuonna teki orkesteri yhdistetyn opinto- ja konserttimatkan Itävaltaan, Wieniin, missä orkesteri perehtyi wieniläismusiikin saloihin ORF’in konserttimestari Peter Guthin johdolla ja sen jälkeen konsertoi Wienin lähellä sijaitsevassa Schloss Mannersdorfin Maria Theresien-salissa. Konsertin ensimmäinen puolisko koostui suomalaisesta musiikista ja orkesterin päättäessä konsertin wieniläiseen musiikkiin, ei yleisön aplodeista meinannut loppua tulla.  Prahassa orkesteri konsertoi vuonna 2002, missä kaikki kolme konserttia olivat osana "Suomi 85 vuotta" - tapahtumaa. Konsertit oli järjestänyt Suomen suurlähetystö ja niistä ensimmäinen oli Nostitz Theatre-salissa, toinen Rudolfinumin SUK-salissa ja kolmas suurlähettilään residenssissä. Solistina Prahan konserteissa esiintyi Pertti Rusanen.  Prahan matkaan liittyy myös hauska muisto. Ohjelmistossa oli mm. Joh. Straussin Galoppi Bahn frei! ja Mauri Kanervo oli ideoinut rekvisiitaksi starttipistoolin, jolla hänen oli tarkoitus pamauttaa kerran tuon kappaleen aikana. Pamaus sopikin hienosti tiettyyn kohtaan, kuten Suomessa ennen matkaa pidetyssä konsertissa todettiin. Mauri otti starttipistoolin mukaan myös Prahaan ja oli vaikeuksissa heti jo Helsinki-Vantaan lentoasemalla turvatarkastuksessa. Sitten laukauksen piti kuulua myös suurlähettilään residenssin konsertissa mutta nähtyään eteisessä istuvan erään vieraana olevan suurlähettilään turvamiehen, joka koko ajan piti tarkasti silmällä tapahtumia, katsoi Mauri parhaaksi olla pamauttamatta, ettei aiheuttaisi välikohtausta konsertissa. Jälleen kotimatkalla olivat selitykset lentoaseman turvatarkastuksessa tarpeen.

Ulkomailla orkesterin konserttiohjelmissa on painotus ollut suomalaisten säveltäjien (mm. Sibelius, Merikanto, Palmgren, Kuula, Järnefelt) teosten esityksissä, vaikka orkesterin ohjelmistoon kuuluukin hyvin monenlaista perinteistä salonkiorkestereiden musiikkia sinfonisesta musiikista viihdemusiikkiin.



Salonkiorkesteri 20v 29.10.2006



Salonkiorkesteri harjoitustauolla ennen juhlakonserttia 2006 (Valokuva: Uutiskukko / Ippa Tuovinen)

Kyselyt ja tilaukset:

Kuopion Salonkiorkesteri r.y.

Antti Meurman          puh. 044-5383961      s-posti  antti.meurman@kuopionkonservatorio.fi
 
TAKAISIN SALONKIORKESTERIN PÄÄSIVULLE